Ota rohkeasti yhteyttä
Seurakunta tukenasi
Diakoniatyö on kristilliseen rakkauteen perustuvaa palvelua. Se auttaa, neuvoo ja tukee ihmistä vaihtuvissa elämäntilanteissa; keskustelua, toimintapiirejä, kotikäyntejä, neuvontaa ja opastusta taloudellisissa asioissa. Diakoniatyöntekijän luo tuleminen ei edellytä erityisongelmia, syyksi riittää tarve luottamukselliseen keskusteluun.
Diakoniatyöntekijä tavattavissa
Seurakunnan diakoniatyöntekijät ovat sinua varten elämän iloissa ja suruissa. Kanssamme voit käydä luottamuksellisia keskusteluja pohtien yhdessä elämäntilannettasi ja etsien ratkaisuja arjen haasteisiin. Keskusteluaiheet voivat liittyä esimerkiksi taloudellisiin haasteisiin, terveyteen, yksinäisyyteen, päihteisiin tai hengellisiin kysymyksiin.
Diakoniatyöntekijät tekevät myös kotikäyntejä niiden ihmisten luona, joiden on vaikea päästä liikkumaan esimerkiksi sairauden tai iän tuomien haasteiden vuoksi. Kotikäynnillä voidaan keskustella mistä tahansa mieltä askarruttavasta asiasta. Halutessasi voimme myös rukoilla yhdessä ja pitää pienen hartaushetken.
Ole rohkeasti yhteydessä ja sovitaan tapaamisaika!
Diakoniatyön Yhteystiedot
Kerhot, piirit vertaisryhmät
Diakoniatyöhön kuuluu mm. kerhot ja piirit, vertaistukiryhmät, vastaanotto, kotikäynnit, syntymäpäiväonnittelut, laitosvierailut, retket, leirit, juhlat, hartauksien pitäminen, kirkkopyhät, rippikoulutoiminta sekä Yhteisvastuukeräys.
Tukea ja rinnalla kulkemista
Seurakunta haluaa kulkea ihmisen rinnalla elämän eri tilanteissa, erityisesti silloin, kun on vaikeaa. Diakoniatyötekijöitä sitoo luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus. Murheita ja vaikeuksia voidaan miettiä yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa joko kotona tai vastaanotolla. Rohkaisemmekin ihmisiä ottamaan yhteyttä, kun toivotaan kotikäyntiä.
Ruoka-apua
Vähävaraisille tarkoitettu avustusruokailu torstaisin klo 12 Wanhassa Pappilassa. Ruokailuun ilmoittaudutaan keskiviikon aikana viestillä tai soittaen diakoniatyöntekijöille.
Satunnaisesti jaamme ruokailujen yhteydessä leipää ym., mutta varsinaista ruokajakoa meillä ei enää ole. Kannustamme osallistumaan Kotiseurakunnan ruokajakoon kirjaston vieressä.
Muutaman kerran vuodessa jaamme EU-ruoka-apua eli lahjakortteja ruokakauppaan. Tiedotamme EU-ruoka-apupäivistä seurakunnan facebook-sivuilla, Ylä-Satakunnassa sekä torstain ruokailujen yhteydessä.
Jouluavustushaku 3.-23.11.2025 lomakkeella. Lomakkeita saatavilla Pappilan ovesta muovitaskusta hakuaikana - palautus Pappilan postilaatikkoon.
Diakoniatyöntekijät Heidi ja Tuija
p. 0408049655 tai p. 0408049654
Taloudellinen avustaminen
Vähävaraisten perheiden on mahdollista hakea apua lasten harrastuskuluihin Tukikummit-säätiön kautta. Diakoniatyöntekijä tekee hakemuksen yhdessä kanssasi.
Jos elämääsi kohtaa jokin kriisitilanne, joka laittaa talouden yllättäen solmuun, ota yhteyttä diakoniatyöntekijöihin. Selvitetään tilannetta yhdessä.
Jouluavustushaku 3.-23.11.2025
Lisätietoa diakoneilta Heidi p. 0408049655, Tuija p. 0408049654
Vapaaehtoiseksi?
Diakonian tulisi olla jokaisen kristityn elämää, omasta hyvästä muille jakamista, elämistä ihmisenä ihmisen rinnalla. Voidaksemme seurakuntana toteuttaa tätä, tarvitsemme sinua. Tehtäviä on monia, samoin mahdollisuuksia toimia diakoniavapaaehtoisena esim. Yhteisvastuukeräyksessä, tapahtumissa ja toiminnoissa. Tule rohkeasti mukaan toimimaan diakoniatyössä.
Avuksi muille
Haluaisitko olla mukana auttamassa muita? Seurakunnassa löytyy varmasti sinun kokoisesi paikka toimia! Ole rohkeasti yhteydessä seurakunnan työntekijöihin, niin mietitään yhdessä, missä voisit olla mukana. Seurakunnan vapaaehtoiset toimivat eri tehtävissä ja heille järjestetään säännöllisesti tapaamisia sekä virkistystoimintaa.
Vapaaehtoiseksi seurakuntaan -lomake
Seuraa mainoksia ja tunnelmia diakoniatyöstä ja Wanhan Pappilan meiningeistä!
Yhteystiedot
Diakoniatoimisto sijaitsee Wanhassa Pappilassa.
Yhteystiedot
Tuija Haukkaluoma puh. 040 804 9654
Heidi Viita-Virtanen puh. 040 804 9655
Meidät tavoittaa hyvin myös sähköpostilla
tuija.haukkaluoma@evl.fi
heidi.viita-virtanen@evl.fi
Diakoniatyön toimintatiimi:
Päivi Ala-Kauhaluoma
Tuuli Suuriniemi
Jussi Riihimäki
Terttu Riihimäki
Tuula Haapamäki
Taru Myllymäki
Neuvostokummi: Johanna Kaunismäki
Diakoniatyön tietosuojaseloste