Itsemurhan tehneiden muistohetki + kahvit

su 18.11. kello 18.00

Kirkko

Tapahtumalla kunnioitetaan itsemurhan kautta kuolleiden muistoa ja pyritään tuomaan lohtua läheisensä menettäneille. Yhdessä Toivo - yhdistyksen kanssa.

Suomessa itsemurhan kautta kuoli 787 ihmistä vuonna 2016. Keskimäärin itsemurhia tehdään kaksi päivässä. Kaikki menehtyneet ovat jollekin läheisiä: äitejä, isiä, lapsia, lapsenlapsia, sisaruksia, puolisoja, rakastettuja, ystäviä tai muita läheisiä. Tapahtuma on lähtöisin Mielenterveyden keskusliitosta vuodelta 1992. Surunauha on ollut mukana tapahtumia järjestämässä vuodesta 1998 lähtien. Nykyisin Kynttilätapahtumia järjestetään kymmenillä paikkakunnilla.
Myyryläinen Liisa, Ojalainen Timo, Myllymäki Taru, Mesimeri - kuoro, Toivo- yhdistys.


Katso myös

to 20.12. klo 18.00

Muu tila

Kauneimmat joululaulut Pohjois-Parkanon kylätalolla

Kauneimmat joululaulut Pohjois-Parkanon kylätalolla to 20.12. klo 18. Kyrönviita, Salomaa.
su 23.12. klo 10.00 -12.00

Kirkko

Messu

4. sunnuntai on omistettu lasta odottavalle Marialle.
ma 24.12. klo 13.30 -14.00

Kirkko

Koko perheen joulukirkko

Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika ja hän synnytti pojan esikoisensa.