USKO JA EPÄUSKO
Kerron usein rippikoululaisille ja varhaisnuorille, että Jumalalla on meihin kiinnitetty kuminauha.
Se kuminauha antaa periksi, venyy ja päästää meidät kulkemaan kauaskin Jumalasta, mutta kun kuminauhan venymispiste on päättynyt ja yritämme kulkea vieläkin kauemmas, kuminauha riuhtaiseekin meidät täysiä takaisin toiseen päähän, Jumalan luokse. Josta taas saamme lähteä kuminauhan mitan verran kulkemaan omia reittejämme.
Tämä on jotenkin lohdullinen ajatus, Jumala antaa meille mahdollisuuden kokeilla omia reittejämme, mutta kun olemme liian kaukana Hänestä, kuminauha toimii
ja syöksymme suin päin Taivaallisen Isän syliin.
Sunnuntain aihe usko ja epäusko luovat jokapäiväistä taistelua myös jokaisen kristityn sydämessä, joudumme joka päivä pohtimaan ja arvioimaan uskomme perusteita. Joka päivä on meillä mahdollisuus uskoa tai olla uskomatta. Joka päivä meillä on myös mahdollisuus koetella ja epäillä uskoamme. Jokaisen oma usko on henkilökohtainen kokemus, eikä sitä toinen ihminen voi täysin koskaan ymmärtää, eikä tarvitsekaan. Toisen puolesta ei voi kukaan uskoa. Uskon asiat ovat uskon asioita. Usko on sen näkemistä, mitä ei nähdä. Usko syntyy kuulemisesta, ja luottamuksesta siihen, että Taivaallinen Isä todellakin on olemassa ja hänen Poikansa on kuollut sinunkin syntitaakan kantaen ristillä. Usko on luottamusta armoon. Lutherkin sen totesi, pelastua voi yksin uskosta ja yksin armosta.
Eräs tarina kertoo muuan oppineesta, mutta pihistä miehestä joka rupatteli rabbi Abrahamin kanssa näin: ”Sanotaan, että teillä on antaa ihmisille salaista lääkettä ja että lääkkeenne on tehokasta. Antakaa minulle tuota lääkettä, josta saisin Jumalanpelkoa!”
”Voi, mutta en tiedä Jumalanpelon saamiseksi minkäänlaista lääkettä.” Totesi Rabbi Abraham miehelle. ”Mutta jos tahdotte, minä voisin antaa teille lääkettä, joka synnyttää rakkautta Jumalaan!”
”No, sitä minä oikeastaan tarvitsenkin!” huudahti pihi mies. ”Antakaa minulle sitä lääkettä!”
Viisas rabbi Abraham vastasi miehelle näin:
”Se lääke, on rakkaus muita ihmisiä kohtaan.”
(Hengellisen tarinan helmiä, 2015.)
Uskon ja epäuskon tiellä yksi tärkeimmistä oljenkorsista on tarttua rakkauden kaksoiskäskyyn, lain suurimpaan käskyyn, jonka Jeesus meille opetti: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
(Matt. 22: 37-40)
Kristityn tulee oppia olemaan itselleen ja toinen toisille armollinen, rakastaa, koska meitä on rakastettu ja uskaltaa uskoa, vaikka se tuntuu joskus todella vaikealta. Ja luottaa, että kuminauha pysyy ja se riuhtaisee meidät aina tarvittaessa lähemmäs Taivaan Isän syliä.
Siunausta syksyysi!
Maiju Penttilä
Nuorisotyönohjaaja
Varhaisnuorisotyö
