Minä se olin!
Daavid oli kunnioitettu mies. Niin kunnioitettu, että hän pystyi yhteiskunnallisen asemansa turvin rikkomaan haluamansa naisen avioliiton ja tappamaan tämän aviomiehen laillisesti lähettämällä tämän eturintamalle. Sisimmässään hän tiesi, että oli tehnyt väärin, mutta salasi rikoksensa. Omatunto vaivasi, ja hän kärsi. Hän ei vain suostunut tunnustamaan syntiään. Jumala mursi Daavidin sydämen, niin että hän tunnusti syntinsä. Hän sai synninpäästön. Hän sai rangaistuksen synneistään, mutta synninpäästöstä tuli tunnonrauha ja autuuden ilo. Siitä hän kertoi riemuiten toisille:
Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. Niin kauan kuin minä vaikenin synnistäni, ruumiini riutui ja kuihtui. Päivät päästään minä huusin tuskassani. Öin ja päivin kätesi painoi minua raskaana. Minun elämänvoimani haihtui niin kuin kosteus kesän helteessä. Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: Tunnustan syntini Herralle. Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. Rukoilkoot kaikki palvelijasi sinua hädän hetkellä. Vaikka suuret vedet tulvisivat, ne eivät heihin ulotu. Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta. Riemuhuudot kajahtavat ympärilläni, kun sinä autat ja pelastat. (Psalmi 32: 1-7)
Minun on vaikea tunnustaa, että olen toiminut väärin, vaikka olisin langennut niin, että olen menettänyt uskoni. Silti Jeesus ottaa vastaan myös kaikkein syvimmälle langenneen. Saan syntiä tehdessänikin sanoa: ” Herra Jeesus Kristus, armahda minua tästä.” Jos synti jää omalletunnolle, se kalvaa minua. Tunnontuskat voivat viedä ilon, rauhan ja jopa terveyden. Omantunnon tuska on Jumalan työtä, jota hän tekee, että voisin turvata armoon ja saada syntini anteeksi. Jumala on armollinen, tahtoo antaa minulle anteeksi ja auttaa minua eteenpäin.Saan luottaa siihen, että Jeesus on sovittanut koko maailman synnit ja tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan.
On paljon kristittyjä, joilla on yliherkkä omatunto. Se syyttää jatkuvasti siitäkin, mikä ei ole syntiä, ja muistuttaa sellaisesta, mikä on jo annettu anteeksi. Joskus ihminen lamaantuu miettiessään tarpeettomasti, rikkoiko hän nyt siinä ja siinä asiassa ja onko hänellä nyt tunnollaan jokin tunnustamaton synti. Silloin kristitty ei voi olla rohkea ja iloinen, vaan hän on ahdistunut ja lain alainen.
Synnin tunnustaminen voi tapahtua monella tavalla. Tärkeintä on synnin tunnustaminen Jumalalle. Se voi tapahtua sydämessä ilman ääneen lausuttuja sanojakin. Jos kristitty on loukannut lähimmäistään, hänen kuuluu tunnustaa se tälle ja pyytää anteeksi, kun tulee asiasta tietoiseksi. On tärkeää, ettei ihmisten välille jäisi pahoja välirikkoja, joissa toinen on loukannut toista ja omaatuntoa vastaan on toimittu jättämällä asia sikseen, niin ettei ole suostuttu katumaan ja sopimaan.
Voimme tunnustaa syntimme Jumalalle yhteisessä jumalanpalveluksessa, henkilökohtaisessa ripissä tai hiljaisessa rukouksessa. Papille tai toiselle kristitylle voimme ripittäytyä, kun omatunto vaivaa eikä anna rauhaa. Ripin vastaanottaja on sidottu vaikenemaan siitä, mitä henkilökohtaisessa ripissä puhutaan.
Ripissä kuulemamme anteeksiantamuksen ja lohdutuksen vakuutus kuuluu juuri minulle. Synninpäästön sanat ovat varmat, sillä ne ovat Jumalan lupauksen mukaan hänen omia sanojaan. Jumala pyyhkii Kristuksen tähden kaikki syntini pois. Hänen ehdoton armahduksensa tekee minut vapaaksi ja antaa minulle hyvän omantunnon. Minä olen vapaa!
Liisa Myyryläinen
kirkkoherra
